Lomarahat suurennuslasin alla: yhä useampi matka ostetaan lainarahalla

Viime aikoina hallitus ja järjestöt ovat käyneet kiivasta keskustelua muun muassa lomarahoista. Lomarahat ovat leikkausuhan alla etenkin julkisella sektorilla. Esimerkiksi Suomen Poliisijärjestöjen Liitto (SPJL) vaatii että julkisen alan työntekijöiden lomarahojen leikkauksista tulisi luopua mahdollisimman pian. Keskustelu alkoi viime vuonna, kun Suomessa tehtiin kiky -sopimus. Tuolloin sovittiin, että julkisen alan työntekijöiden lomarahoja leikataan vuosina 2017 – 2917 yhteensä 30 prosenttia. Yhä useampi julkisen sektorin työntekijä rahoittaa lomamatkansa nykyään lainalla, kuten joustoluotolla.

SPJL:n valtuusto katsoo että Suomen talous on lähtenyt taas kasvuun, jonka ansiosta ensi syksyn työmarkkinaneuvotteluissa pitäisi sopia uusista palkankorotuksista. Etenkin julkisen alan työntekijöiden lomarahojen leikkaukset pitäisi unohtaa Suomen talouskasvun ja parempien näkymien takia. SPJL:n valtuusto ei ole mielipiteensä kanssa yksin. Ajatuksen takana seisoo myös sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy. Lomarahojen leikkauksen peruuttamista perustellaan muun muassa kasvavalla tehtävämäärällä. Lisääntyvästä työmäärästä pitää edelleen selviytyä, vaikka henkilöstön määrää karsitaan jatkuvasti. Kun työtaakka kasvaa ja resursseja karsitaan, lopputulos näkyy yhä selvemmin henkilöstön jaksamisessa. Lomat ovat tärkeää aikaa ladata akkuja ja lomamatkoja ostetaan nyt paljon lainarahan avulla.

Työnantajien näkemys tilanteesta eroaa järjestöjen näkemyksistä selvästi. Kuntatyönantajat eli KT katsoo että lomarahojen leikkaamisesta ei kannata luopua. Leikkaukset ollaan tehty kolmen vuoden määräajaksi ja tästä pitää pitää kiinni. Myös Akava -liiton puheenjohtajan mukaan liiton täytyy pitää sovituista leikkauksista kiinni. Asiaa tullaan käsittelemään edelleen tämän vuoden lopussa kun virkaehtosopimuksista aletaan neuvotella. Lisäksi kuntasektorien neuvotteluissa saatetaan käsitellä leikkauksia. On kuitenkin todennäköistä että seuraavan kolmen vuoden ajan etenkin julkisen sektorin työntekijöiden lomarahojen leikkaaminen jatkuu, sillä työnantajat ja palkansaajat ovat yhdessä sopineet leikkausten ehdoista.

Tämä tilanne johtaa siihen, että matkoja kustannetaan jatkossakin lainarahalla, kuten joustoluotolla. Sekä julkisen että yksityisen sektorin työntekijät voivat hakea joustoluottoa netin kautta. Koska on suositeltavaa pyrkiä pitämään lainarahan kustannukset kurissa, lainaa etsiessä kannattaa ensin tehdä kattava hintavertailu. Tämä onnistuu vertailutyökalun avulla, jonka valikoista valitaan itselle parhaiten sopiva lainasumma sekä takaisinmaksuaika. Mitä nopeammin lainan voi maksaa takaisin, sitä edullisemmaksi se tulee, vaikka kuukausierät olisivatkin korkeammat. Lainat, joiden takaisinmaksuun voi saada maksuvapaita kuukausia, ovat olleet hyvin suosittuja viime aikoina.

Joustoluottoa voi saada jos on täysi-ikäinen ja säännöllisiä tuloja ansaitseva henkilö. Jotkin lainayhtiöt vaativat lainan hakijalta korkeampaa ikää, kuten esimerkiksi 21 vuotta. Tämän lisäksi lainan hakijalla pitää olla vakituinen osoite Suomessa sekä suomalainen pankkitili. Pankkitiliä tarvitaan lainan maksun lisäksi myös tunnistautumiseen. Lainayhtiöt pyytävät joustoluoton hakijaa kirjautumaan sisään käyttämällä omia pankkitunnuksiaan. Jotkut lainasivustot taas tarjoavat asiakkailleen mahdollisuuden kilpailuttaa lainat ja valita parhaan tarjouksen. Tällöin asiakas voi määrittää paljonko lainaa haluaa ja kuinka paljon korkoa on valmis maksamaan lainastaan. Lainayhtiöt voivat joko hyväksyä asiakkaan ehdottamat ehdot tai tarjota toisenlaisia ehtoja. Kunnes kiky -sopimuksen kolmen vuoden määräaika umpeutuu, netistä haettu joustoluotto tulee olemaan vakavasti harkittava vaihtoehto etenkin julkisella sektorilla työskenteleville henkilöille, sillä lomarahat ovat olleet tärkeä loman rahoitusmuoto ennen kiky -sopimuksen solmimista.